Meistä

Nämä sivut kertovat kierrätysmuodista ja siitä, kuinka järkevää ja tärkeää on suosia muodissa kierrätystä. On myös tärkeää valmistaa sellaisia vaatteita, jotka kestävät kierrätystä, sillä nykyään tuntuu valitettavan usein siltä, että vaatteet valmistetaan aivan liian edullisesti, jotta ne kestäisivät useamman ihmisen käyttöä. Tämä on sääli.

Kuluttajien tarve saada mahdollisimman edullisia vaatteita on aiheuttanut myös sen, että valitettavan monella vaatetehtaalla työskennellään epäinhimillisissä olosuhteissa ja että usein myös lapset tekevät töitä tällaisilla tehtailla. Lasten työnteolla on kauaskantoiset seuraukset – kun lapset eivät käy koulua, eivät he aikuisenakaan voi työllistyä juuri vaatetehdasta parempaan työpaikkaan.
Valitettavan moni tehdas maksaa työntekijöilleen lähes riistopalkkaa halutessaan maksimoida oman etunsa ja vaatteista saamansa voiton. Läheskään kaikilla tehtailla ei välitetä siitä, vaikka työntekijät joutuisivatkin käsittelemään esimerkiksi vaarallisia väriaineita ilman asiallisia suojia. Tämä on äärimmäisen epäinhimillistä ja johtuu suurelta osin meistä kuluttajista, jotka haluamme ostaa vaatteemme mahdollisimman edullisesti ja haluamme vaihtaa tyyliämme kunkin sesongin mukaan.
Usein sanotaan, että kun joku tai jokin on poissa silmistä, se on myös poissa mielestä – ja näin on valitettavasti myös tässä asiassa. Meidän on Suomessa kovin vaikea muistaa tai edes tulla ajatelleeksi, että jossakin muualla päin maailmaa jopa lapset joutuvat raatamaan tehtaiden epäinhimillisissä olosuhteissa, jotta sinulla ja minulla olisi mahdollisuus ostaa viimeisimmän muodin mukaisia vaatteita mahdollisimman edulliseen hintaan. Jos asiaa miettii hieman pidemmälle, niin tämä jos mikä on riistoa – vai mitä? Kaukana pohjoisessa Suomessa emme vain näe sitä kaikkea riistoa, mitä tapahtuu välinpitämättömien yritysten vaatetehtaissa. On siis helppoa ummistaa silmänsä.
Toisaalta on myös helppoa hankkia lisää tietoa ja kieltäytyä ummistamasta silmiä. Esimerkiksi netti on täynnä tietoa – myös tähän asiaan liittyen. Ei ole loppujen lopuksi kovin vaikeaa muuttaa omia kulutustottumuksia entistä tiedostavammaksi. Hieman tahtoa tämä vaatii, mutta monet askeleet ovat loppujen lopuksi kovin helppoja ottaa. Kerromme näillä sivuillamme vinkkejä siitä, kuinka voit tulla entistä tiedostavammaksi kuluttajaksi.

Kenelle nämä sivut on suunnattu?

Nämä sivut on suunnattu lukijoille, jotka haluaisivat kiinnittää vaatevalinnoissaan entistä enemmän huomiota eettisiin aspekteihin – siihen miten vaatteet on tuotettu, kuinka kestäviä ne ovat ja millaisissa olosuhteissa yrityksen työntekijät työskentelevät. Tiedostava kuluttaja jättää kaikista edullisimmat vaatteet ostamatta, jos herää epäilys, että ne on tuotettu riistoa harjoittamalla tai käyttämällä niin edullisia materiaaleja, etteivät vaatteet kestä kovin pitkäaikaista käyttöä.
Tiedostava kuluttaja suosii määrän sijaan laatua – kannattaa ostaa mieluummin yksi laadukas vaate kuin kymmenen huonoa. Laadukas vaate voi kestää käyttöä vuosikausia, kun taas heikkolaatuinen vaate voi mennä pilalle jo pesussa tai parissa. Suosimalla laatua voi vähentää omaa kulutustaan ja vaikka laadukas vaate saattaakin tuntua ostohetkellä kalliilta investoinnilta, voi laadukkaan vaatteen ostaminen pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna jopa säästää rahaa.

Osa kuluttajista on sitä mieltä, ettei lapsille kannata ostaa kovin kalliita vaatteita, koska lapset kasvavat niin nopeasti. Mutta entäpä, jos vaatteet voisikin kierrättää lapsen sisaruksille sekä vaikkapa serkuille tai ystävien lapsille? Jos ne kestäisivätkin lapselta toiselle? Monesti hyvälaatuinen vaate kestää pesua huomattavasti paremmin kuin heikkolaatuisista materiaaleista valmistettu vaate. Myös lika saattaa irrota hyvälaatuisesta kankaasta huomattavasti helpommin kuin heikkolaatuisesta kankaasta. Puuvillan hinta on noussut, minkä vuoksi osa halpisketjuista käyttää kaikista edullisimmissa vaatteissaan niin ohutta puuvillakangasta, että vaatteesta kuultaa hieman läpi. Voi vain kuvitella kuinka kauan tällainen vaate kestää käyttöä. Jos kierrättäminen ja vastuullinen kuluttaminen kiinnostavat, jatka ihmeessä sivujemme lukemista eteenpäin.

Sponsori

ilmaista pelirahaa
suomen lotto